Puutiainen

Puutiaisen elämänkierto toukasta aikuiseksi kestää noin 2-3 vuotta, ja sen läpikäyminen vaatii kolme veriateriaa. Jos tätä ei joinakin vuosina ole tarjolla, punkin elinikä voi venähtää jopa 16 vuodeksi. Puutiaisen toukka muistuttaa aikuista punkkia, mutta on pienempi ja sillä on vain kolme jalkaparia. Toukan saaliiksi joutuu yleensä lintu tai pieni jyrsijä, sillä sen suuosat ovat suhteellisen pienet, eivätkä läpäise isomman eläimen ihoa. Toukan ja aikuisen välimuotoja kutsutaan nymfeiksi, ja näillä on aikuisen tavoin neljä jalkaparia. Punkkinaaras munii vain kerran, ja kuolee pian tämän jälkeen. Monet taudinaiheuttajat siirtyvät transovariaalisesti uusiin puutiaissukupolviin, eli kuoriutuneet toukat voivat olla jo taudinkantajia.

Puutiaisia on kymmeniä eri lajeja, joista Suomessa parhaiten tunnetaan Ixodes ricinus. Puutiaisia esiintyy lämpötilan ollessa yli 5° C ja niitä tavataan erityisesti kosteilla pensaikkoisilla tai lehtipuuniityillä, joissa punkit odottelevat sopivaa isäntäeläintä saapuvaksi. Isäntää etsiessään punkit reagoivat mm. erilaisiin kemiallisiin ärsykkeisiin (esimerkiksi hiilidioksidi), mutta myös esimerkiksi tärinään ja tiettyihin äänitaajuuksiin (mm. Rhipicephalus koiran haukkumiseen). Sopivan isännän ilmaantuessa punkki siirtyy sen turkille/iholle, läpäisee ihon siihen tarkoitetuilla elimillä ja työntää taaksepäin suuntautunein väkäsin varustetun ”kärsän” vaurioituneeseen ihoon. Tämän lisäksi puutiainen erittää alueelle kovettuvaa kiinnittymisainetta, mikä osaltaan selittää sen, miksi vastakiinnittynyt punkki on niin vaikea irrottaa ihosta.
 
Punkki ei varsinaisesti ime verta, vaan oikeammin juo ihohaavaan tihkuvan veren. Veriateria kestää useita päiviä ja tänä aikana punkki ”palauttaa” osan syödystä materiaalista takaisin isäntäeläimen vereen siirtäen näin myös mahdollisia taudinaiheuttajia (mm. Borrelia, Anaplasma). Punkin suuosan ympärille muodostuu lopulta pieni paise, jolloin punkki saa nykäistyä itsensä ihosta irti.

Tehokkain keino välttää puutiaisten levittämät taudit on suojata lemmikki punkkikarkotteella, joita saa sekä reseptivalmisteina että käsikauppalääkkeinä. Osa punkkikarkotteista tehoaa myös hyttysiin ja kärpäsiin. Kaikki punkkikarkotteet eivät sovellu kissoille, esimerkiksi permetriiniä sisältävät valmisteet ovat niille myrkyllisiä.
 
Ennen hoidon aloittamista kiinnittyneet puutiaiset tulisi aina poistaa ns. punkkipihdeillä mahdollisimman aikaisin, jottei mahdollisia taudinaiheuttajia pääse siirtymään isäntäeläimeen. Puutiaista ei saa poistaa sormin, sillä punkkia puristettaessa taudinaiheuttajat siirtyvät helpommin eläimeen. Myöskään vanha keino, jossa puutiainen yritetään tukehduttaa voilla tai vastaavalla, ei ole tehokas; puutiainen ei pysty irrottautumaan kesken imemisen, vaikka itse haluaisikin. Puremakohta kannattaa aina puhdistaa desinfiointiaineella, jotta mahdolliselta tulehdukselta vältyttäisiin.