Koiran sydämen vajaatoiminta
Noin joka kymmenes koira kärsii sydämen vajaatoiminnasta. Yleisin vajaatoiminnan muoto on läppävika, jota tavataan erityisesti vanhemmilla koirilla. Sydämen vajaatoiminnan yhteydessä puhutaan usein kardiomyopatiasta ja endokardoosista. Kardiomyopatiassa vika on itse sydänlihaksessa, edokardoosissa puolestaan sydänläpissä tai sydämen sisäkalvossa. Molemmat sairaudet kehittyvät hitaasti pitkän ajan kuluessa.
Sydämen vajaatoiminnan oireet
Sydämen vajaatoiminnan oireet alkavat vaivihkaa, eikä omistaja useinkaan osaa epäillä sydänperäistä vaivaa ennen kuin tauti on edennyt pidemmälle. Ensimmäisiä oireita ovat yskä, hengästyminen ja vähentynyt rasituksen sieto. Koira yleensä laihtuu, mutta tämäkin jää usein omistajalta huomaamatta, silla samanaikaisesti vatsaonteloon saattaa kerääntyä nestettä, joka pullistaa koiran vatsaa. Taudin edetessä oireet pahenevat niin, että hengitys käy selvästi työläämmäksi ja rahisevaksi. Vaikeutuneesta hengityksestä johtuen koira ei tahdo mennä makuuasentoon.
Hoito
Ajoissa aloitetulla hoidolla voidaan koiran oireita helpottaa, sekä pidentää odotettavissa olevaa elinaikaa. Sydämen vajaatoiminnan hoidon kulmakiviä ovat rasituksen vähentäminen, ruokavalio ja sydämen toimintaa tukevat lääkkeet. Yleisesti käytettyjä valmisteita ovat nesteenpoistolääkkeet, jotka poistavat elimistöön kertynyttä nestettä ja vähentävät sydämen kuormitusta, sydämen supistusvoimaa lisäävät lääkkeet, sekä verenpainetta alentavat lääkkeet (ACE-estäjät), jotka myös helpottavat sydämen työtaakkaa.
Esimerkki läppävikaisen koiran hoidosta
Usein läppävika todetaan eläinlääkärikäynnin yhteydessä, esimerkiksi rokotuksen yhteydessä. Eläinlääkäri voi kuulla läppäviasta aiheutuneen sivuäänen jo ennen kuin koiralle on ilmaantunut mitään oireita. Löydöksen seurauksena sydämen tilaa olisi hyvä seurata 6-12 kk välein esimerkiksi röntgentutkimuksella, jotta sydämen laajentuminen huomattaisiin mahdollisimman aikaisin. Ennaltaehkäisevä hoito on tärkeää: läppävikaiset koirat tulisi pitää normaalipainoisina ja ne tulisi siirtää vähäsuolaiselle erityisruokavaliolle. Kevyt liikunta on suositeltavaa.
Koiraa ei yleensä hoideta lääkkein niin kauan kuin koira pysyy oireettomana tai ennen kuin todetaan sydämen laajentuma. Osa kardiologeista on kuitenkin sitä mieltä, että hoidon aikainen aloittaminen heti kun sivuääni on todettu, pidentää koiran elinikää, mutta teoriaa ei ole ainakaan vielä vakuuttavasti todistettu.
Oireiden ilmaannuttua aloitetaan yleensä hoito ACE-estäjällä, joka vähentää sydämen kuormitusta alentamalla verenpainetta. Sairauden edetessä tähän lisätään nesteenpoistaja tai sydämen lyöntivoimaa lisäävä lääke (digoksiini, pimobendaani).