Loisten elinkierroista

 
Sisäloisten elinkierto on usein monimutkainen ja käsittää useiden elinkierron vaiheiden läpikäynnin. Elinkierron vaiheita ovat muna, useat toisiaan seuraavat toukkamuodot, sekä aikuiset, sukukypsät loiset. Toukkamuodoista yleensä yksi on tartuntakykyinen, eli se pystyy aiheuttamaan tartunnan joutuessaan isäntään. Sisäloisten elinkierto tapahtuu suurimmaksi osaksi pää- ja väli-isännissä, mutta joillakin loisilla esiintyy myös vapaasti eläviä muotoja (esimerkiksi joku tietty toukkavaihe saattaa elää maaperässä).
 
Pääisäntä

Loisen pääisännäksi kutsutaan eläintä, jonka sisällä loinen tulee sukukypsäksi ja alkaa tuottaa munia. Loisen kehitykseen pääisännässä kuuluu usein migraatio, joka tarkoittaa sitä, että suolistoon päätyneet toukat tunkeutuvat suolen seinämän läpi ja vaeltavat elimistössä käyden läpi elinkiertonsa vaiheita. Vaelluksensa päätteeksi nämä vaeltavat toukkamuodot joko vaeltavat takaisin suolistoon tai koteloituvat jonnekin elimistöön odottamaan esimerkiksi eläimen tiinehtymistä.
 
Väli-isäntä
 
Väli-isäntiä ovat puolestaan ne eläimet, joita loinen tarvitsee käydäkseen läpi elinkiertonsa vaiheita, mutta joissa se ei saavuta sukukypsyyttä. Väli-isäntinä toimivat usein pienet nisäkkäät, matelijat ja hyönteiset. Jotkin loiset tarvitsevat useamman väli-isännän saavuttaakseen tartuntakykyisen muodon. Väli-isännässä loinen yleensä vaeltaa suolen läpi muualle elimistöön ja koteloituu lepomuotoon. Pääisäntä saa tartunnan syödessään tällaisen infektoituneen väli-isännän, esimerkiksi hiiren.

Pyörömadot, esimerkiksi suolinkaiset tai hakamadot, eivät yleensä tarvitse väli-isäntiä vaan voivat siirtyä suoraan pääisännästä toiseen. Heisimadot puolestaan vaativat lähes aina väli-isännän – tartunta ei siis voi tapahtua suoraan kahden pääisännän välillä, vaan ainoastaan yhden tai useamman väli-isännän välityksellä.