Taenia taeniaeformis
Taenia taeniaeformis on suomalaisilla kissoilla yleinen sisäloinen, mutta myös raakaa lihaa, teurasjätteitä tai pikkuriistaa syövät koirat altistuvat Taenia-tartunnalle (T.pisiformis, T. hydatigena). Aikuinen loisyksilö voi kasvaa jopa yli puolimetriseksi. Mikäli matoja on suolessa useampia, niiden pituus jää lyhyemmäksi. Lemmikki saa tartunnan syömällä loisen toukkia sisältävän rotan, hiiren, oravan tai myyrän. Loinen kiinnittyy hakasilla suolen limakalvolle ja aiheuttaa paikallista kudostuhoa ja tulehdusta. Lievä tartunta on usein oireeton, mutta massiivisemmassa tartunnassa kissalle tulee usein tulee ripuli, jota seuraa ummetus. Kissan vatsa turpoaa ja kissa muuttuu apaattiseksi. Kissoille ei muodostu iän myötä vastustuskykyä Taenia taeniformis -tartuntaa vastaan
Peräaukosta työntyvät, riisiryynin näköiset jaokkeet aiheuttavat joskus kutinaa ja ärsytystä, jota kissa voi pyrkiä lievittämään peräpäätään nuolemalla. Yksi jaoke saattaa sisältää tuhansia munia, jotka leviävät ympäristöön jaokkeen hajotessa. Munat kulkeutuvat laajalle alueelle muun muassa sadeveden ja hyönteisten välityksellä. Ne säilyvät elinkykyisinä usean kuukauden ajan, mikä lisää niiden todennäköisyyttä päätyä väli-isännän ruuaksi.
Taenia taeniaformis -loiseen tehoaa
Flubenol pasta
Drontal®
Drontal comp
Droncit®
Koiran heisimato (Dipylidium caninum)
Koiran heisimatoa esiintyy nimestään huolimatta myös kissalla. Tartunta ei ole Suomessa yleinen, sillä väli-isäntinä toimivat väiveet ja kirput ovat täällä harvinaisia. Nämä hyönteiset syövät madon jaokkeita, muuttuvat tartunnan saatuaan liikkeissään kömpelöiksi ja päätyvät helposti koiran tai kissan ruuansulatuskanavaan eläimen nuollessa turkkiaan. Lievä tartunta ei yleensä aiheuta oireita, lukuun ottamatta jaokkeiden kiemurtelusta aiheutunutta peräaukon kutinaa. Massiivisissa tartunnoissa voi ilmetä suolisto-oireita. Koiran heisimato voi tarttua myös ihmiseen, jos esimerkiksi lapsi saa suuhunsa kirppuja.Koiranheisimatoon tehoaa
Drontal®
Drontal comp
Droncit®
Leveä heisimato (Diphyllobothrium latum, lapamato)

Diphyllobothrium latum, eli leveä heisimato tai lapamato, on koiralla, kissalla, ketulla ja ihmisellä sekä muilla kalaa syövillä nisäkkäillä tavattava heisimato. Lapamato voi kasvaa usean metrin pituiseksi. Jaokkeet ovat 1-1,5 cm pitkiä ja irtoavat yleensä ketjuina. Loisen munat joutuvat ulosteiden mukana vesistöön, jossa niistä vapautuu toukkia. Äyriäiset syövät toukkia ja kalat edelleen äyriäisiä. Loisen tartuntakykyistä muotoa esiintyy erityisesti ahvenessa, hauessa, mateessa ja kiiskessä näiden lihaksissa, mädissä ja suolistossa. Suolainen vesi estää loisen kehityksen, eli lapamatotartuntaa ei voi saada merivedestä pyydetystä kalasta. Pääisäntä, esim. koira, kissa tai ihminen, saa tartunnan syömällä raakaa tai huonosti kypsennettyä kalaa. Lapamato kuolee alle -10 tai yli +55 celsiusasteen lämpötilassa. Tartunta on usein oireeton. Jotkut henkilöt saattavat tosin kärsiä anemiasta, väsymyksestä ja raajojen puutumisesta.
Lapamato voidaan häätää antamalla normaaliannokseen verrattuna kahdeksankertainen annos Droncit®-valmistetta.
Ekinokokki (Echinococcus multilocularis ja E. granulosus)
Ekinokokkoosi on Echinococcus-heisimatojen aiheuttama infektio, joka pääisännillä (esim. koira, kissa tai kettu) on yleensä lähes oireeton, mutta voi väli-isäntänä toimivalle ihmiselle aiheuttaa hengenvaarallisen, erittäin huonosti hoidettavissa olevan taudin. Ekinokokkoosi on yleinen erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Venäjällä, mikä on syytä pitää mielessä näissä maissa matkailtaessa.Ekinokokit ovat vain muutaman millin mittaisia heisimatoja, jotka tuottaa sadoittain mikroskooppisen pieniä munia. Munat leviävät ympäristöön ketun ulosteiden mukana. Ympäristössä munat ovat heti tartuntakykyisiä ja säilyvät jopa 1 – 2 vuotta. Hyönteiset, tuuli ja sade voivat levittää niitä. Munat kestävät hyvin pakkasta, desinfektioaineita, jopa formaliiniin säilömistä, mutta ovat herkkiä lämmölle ja kuivumiselle. Väli-isäntinä ovat monet pikkujyrsijät, kuten pelto- ja metsämyyrät, sopuli ja piisami sekä satunnaisesti myös ihminen. Väli-isäntä saa tartunnan loisen munien saastuttaman ravinnon tai veden mukana. Kettu saa tartunnan syömällä väli-isännän. Kettu onkin loisen tärkein levittäjä ja pääisäntä, mutta pääisäntinä voivat toimia myös esimerkiksi koira ja kissa. Koiran ja kissan suolistossa voi olla runsaasti ekinokokkeja ilman, että ne oireilevat mitenkään. Loisen munia voi olla tarttuneena karvapeitteeseen, josta ne leviävät ympäristöön. Ihmiselle loinen voi aiheuttaa ekinokokkoositaudin, joka hoitamattomana johtaa kuolemaan. Taudin saaneen ihmisen elimistöön syntyy loisrakkuloita. E. multilokularis -tartunta voi esimerkiksi aiheuttaa suurta kudostuhoa maksassa ja levitä muualle elimistöön. Pitkälle edennyttä tautia ei saada kokonaan paranemaan. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen.
Miten ekinokin leviäminen Suomeen voidaan estää?
Ekinokokki-heisimato kulkeutuisi Suomeen todennäköisimmin koirien mukana Keski-Euroopasta. Myös itärajan yli tulevat pikkupedot, ketut ja supikoira voivat levittää heisimatoa. Parhaiten loisen tulo maahan estetään antamalla koiralle tai kissalle loislääkintä ennen maahan tuloa. Pratsikvanteli tehoaa hyvin E. multiloculariksen aikuismuotoihin. Loishäädön jälkeen koirat ja kissat saattavat levittää runsaasti tartuntakykyisiä munia ympäristöön. Alueilla, joilla esiintyy runsaasti E. multilocularista, suositellaan koiren ja kissojen madottamista pratsikvantelilla 3 - 4 viikon välein, jolloin tartuntakykyisiä munia ei ehdi kehittyä. Onkin erittäin tärkeää, että koiranomistajat huolehtivat ulkomailta koiransa kanssa palatessaan tehokkaasta ja asianmukaisesta loishäädöstä. Ekinokokkeihin tehoaa parhaiten heisimatojen täsmälääke Droncit®. Myös laajakirjoisemmat Drontal® (kissalle), Drontal® comp. (koiralle) ja Drontal® comp. Forte (koiralle) sisältävät pratsikvantelia ja tehoavat myös ketun heisimatoon. Kaikkia näitä valmisteita voi ostaa apteekista ilman reseptiä.
Ekinokokkeihin tehoaa
Drontal® comp.
Droncit®
Päivitettyä tietoa koirien ja kissojen tuonnista Suomeen ja tähän liittyvästä pakollisesta heisimatolääkityksestä saa EVIRAn www-sivuilta.