Koiran lisämunuaisen liikatoiminta eli Cushingin oireyhtymä


Cushingin oireyhtymää tavataan silloin tällöin yleensä yli kuusi vuotta vanhoilta koirilta. Suurin osa potilaista on yli 9-vuotiaita. Tietyt rodut ovat alttiimpia taudille, muun muassa puudeli, mäyräkoira, terrierit, beagle, saksanpaimenkoira ja bokseri.

Cushingin oireyhtymässä lisämunuaisten kuorikerros tuottaa liikaa kortisolihormonia. Tämä voi johtua joko aivojen käpylisäkkeen kasvaimesta, joka erittää liikaa lisämunuaista stimuloivaa hormonia, tai itse lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminnasta. Joskus myös koiralle annettu kortisonihoito voi johtaa Cushingin oireyhtymään.


Oireet

 
Oireet kehittyvät hitaasti useiden vuosien ajan. Omistaja on huomannut muutoksen koirassaan yleensä 1-6 vuotta ennen koiran tuomista hoitoon. Eläin tuodaan eläinlääkärille yleensä runsaan syömisen, juomisen, virtsaamisen sekä turkkiongelmien takia.

Tyypillisin Cushingin oire onkin runsas syöminen, juominen ja virtsaaminen. Suurimmalla osalla potilaista lihakset ovat surkastuneet – tästä johtuu Cushing-potilaan tyypillinen ulkonäkö: tikkujalat ja roikkuva maha ("tynnyrivartalo"). Lihasheikkouden vuoksi koira saattaa syödä istualtaan.

Iho- ja turkkiongelmat ovat myös tavallisia – turkki ohenee voimakkaasti ja koira saattaa kaljuuntua esim. kyljistään, iho ohenee, kalkkeutuu ja muuttuu tummaksi. Märkäiset bakteeritulehdukset ihossa ovat tavallisia ja vaikeasti hoidettavissa, jos Cushing-diagnoosiin ei osata päätyä. Muita oireita ovat häiriöt lisääntymiselimissä; kivekset surkastuvat ja narttujen juoksu loppuu. Maksa suurenee rasvoittumisen vuoksi.


Hoito

 
Cushingia aletaan yleensä epäillä potilaan ulkonäön ja historian perusteella. Veriarvoissa todetaan usein muutoksia. Oireyhtymä todetaan erityisellä verikokeella.

Cushingin oireyhtymää on perinteisesti hoidettu mitotaanilla, joka on solumyrkky. Mitotaani tuhoaa lisämunuaisten kuorikerrosta, ja näin vähentää kortisolin tuotantoa. Uudempi lääke on trilostaani, joka salpaa kortisolin eritystä tuhoamatta lisämunuaiskudosta.

Lääkitys auttaa suurta osaa Cushingin oireyhtymästä kärsivistä koirista. Nopeimmillaan koirat vastaavat hoitoon muutaman päivän kuluessa. Muutaman viikon kuluessa koira alkaa liikkua enemmän ja sen lihakset vahvistuvat. Ihovaivojen paraneminen kestää kuitenkin useamman kuukauden.